TUTUSTU MINUUN
Liikunta on aina kuulunut elämääni. Olen lapsesta asti harrastanut ja ollut mukana monenlaisten lajien parissa mm. voimistelu, tanssi, juoksu, hiihto, uinti, pyöräily sekä kaikenlainen ryhmäliikunta. Lähellä sydäntäni ovat erityisesti liikkuvuusharjoittelu ja toiminnallinen harjoittelu, jotka kuuluvat myös erikoisosaamiseeni. Lisäksi äitiysliikunta ja äitien hyvinvointi on alkanut kovasti kiinnostaa minua, vaikka omat lapseni ovatkin jo kouluikäisiä, joten olen erikoistunut myös äitiysliikuntaan.
Itselleni liikunta merkitsee todella paljon ja se on joka päivä osa arkea. Liikunnan on oltava ensisijaisesti hauskaa, jonka vuoksi en ole itse kilpaurheilija, vaan harrastelija. Liikunta voi olla tavoitteellista ja kehittävää, mutta se ei saa tuntua ”pakkopullalta”. Välillä tulee tehtyä kovempaa ja paljon, kun taas ajoittain on hyvä hidastaa tahtia ja ottaa rauhallisemmin. Hyvän tasapainon löytäminen on tärkeintä. Olen utelias ja rohkea kokeilemaan uusia lajeja ja haluan haastaa itseäni. Ryhmässä liikkuminen on kuitenkin ”se minun juttu”. Ryhmässä on yhteisöllisyyttä ja voimaa. Lisäksi siitä saa energiaa ja motivaatiota omaan harjoitukseen.
Lasteni myötä minua alkoi kiinnostaa liikunnan ohjaaminen, oman harrastamisen lisäksi. Vuoden 2015 alussa otin yhteyttä paikalliseen liikuntaseuraan, pääsin mukaan toimintaan ja aloitin liikunnan ohjaamisen, aluksi perheliikunnan saralla. Liikunnan ohjaaminen vei sydämeni mennessään ja minulle on kertynyt n. 9 vuoden kokemus sekä lasten että aikuisten valmentamisesta. Olen ollut mukana liikuntaseuran toiminnassa niin valmentajan kuin toiminnanjohtajan roolissa.
Vuosien mittaan olen kouluttautunut jatkuvasti. Vähitellen alkoi muodostua ajatus, että haluan tehdä liikunnasta itselleni ammatin. Suoritan tällä hetkellä liikunnan ammattitutkintoa Varalan Urheiluopistossa röntgenhoitajan päätyön ohella.
KOULUTUSTAUSTA
Ammatillinen koulutus:
-
Merkonomi, Turun Ammatti-instituutti (2008)
-
Röntgenhoitaja, Turku AMK (2020)
-
Liikunnan ammattitutkinto, Varalan Urheiluopisto (aloitus 2022)
Suomen Voimisteluliiton koulutukset:
-
Jumppakoulu-koulutus: 3-12-vuotiaat, osat 1-3 (2016)
-
Voimistelukoulun Update (2022 + 2023)
-
Dance 4 Fun – Ohjaajakoulutus (2018) + Dance 4 Fun – Jatkokoulutus (2023)
-
Freegym (+ NinjaGym) ohjaajakoulutus (2019)
-
Tehotreeni (2019)
-
Tanssilajit tutuiksi- verkkokoulutus (2023)
-
Lajitaidon peruskoulutus: naisten telinevoimistelu (2023)
LiiKun koulutukset:
-
Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutus (2015)
-
Herkkyyskausien huomiointi harjoittelussa (2016)
Spartan Academy koulutukset:
-
Spartan Gear Certified Movement & Mobility Instructor-koulutus (2019)
-
Spartan Gear Certified Fighter Training Instructor-koulutus (2019)
-
Spartan Gear Bodyweight Instructor-koulutus (2020)
-
Spartan Gear Liikkuva nuori-verkkokoulutus (2021)
Exercise Master koulutukset:
-
Aktivoiva alkuverryttely-koulutus (2019)
-
Lasten liikkuvuusvalmennus-verkkokoulutus (2022)
-
Liikkuvuusvalmentaja-verkkokoulutus (2023)
-
M-Circuit + M-Circuit Recovery- ohjaajakoulutus (2023)
Muut koulutukset:
-
Lasten joogaohjaajakoulutus (barnyoga.com) (2019)
-
Äitiysliikuntavalmentaja-verkkokoulutus (Äitiysliikunta Akatemia) (aloitus 2023)
Yhteystiedot
Jos sinulla on kysyttävää tai haluat varata tapaamisen, niin otathan yhteyttä mahdollisimman pian!
+358 44 333 6268